Suomeksi In English

Kivihiili

Runsain fossiilisista polttoaineista

Euroopan ensimmäiset teollisuusalueet syntyivät kivihiiliesiintymien ympärille. Polttamisen lisäksi kivihiili on kemianteollisuuden raaka-ainetta. Kivihiili on syntynyt satojen miljoonien vuosien kuluessa maakerrosten väliin puristuksiin jääneistä kasveista.

Kivihiiltä louhitaan sekä avolouhoksista että maanalaisista kaivoksista. Maailman runsaimmat kivihiiliesiintymät ovat Kiinassa, Yhdysvalloissa, Intiassa ja Venäjällä. Nykykulutuksella kivihiilen arvellaan riittävän useiksi sadoiksi vuosiksi. Euroopan vanhat kivihiilikaivokset on monin paikoin suljettu. Euroopassa kivihiiltä tuotetaan Venäjän lisäksi Isossa-Britanniassa, Puolassa, Tsekissä, Saksassa, Ukrainassa, Ranskassa ja Espanjassa.

Onnettomuuksia ja terveyshaittoja

Suomeen kivihiililtä tuodaan esimerkiksi Venäjältä, Puolasta, Kiinasta ja Inodonesiasta, joissa on runsaat hiilivarat ja muun muassa valtavia avolouhoksia. Kaivoksissa syntyvä metaanikaasu aiheuttaa usein räjähdyksiä ja ihmisuhreja vaativia kaivosonnettomuuksia etenkin Ukrainan, Kiinan ja Venäjän kaltaisissa maissa, joissa kaivosten turvallisuusjärjestelyt ovat monesti puutteellisia. Yksin Kiinassa kuolee virallisten tilastojen mukaan vuosittain yli 5000 ihmistä kivihiilikaivoksilla sattuneissa onnettomuuksissa. Kaivostoiminta myös edistää ihmisen terveydelle haitallisen radonkaasun vapautumista.

Kivihiilen ilmastovaikutukset

Kivihiilen polton yhteydessä syntyy ilmastoa lämmittäviä hiilidioksidipäästöjä 341 grammaa tuotettua kilowattituntia kohden. Kivihiilen elinkaaren aikaiset ilmastovaikutukset ovat kuitenkin merkittävästi tätä suuremmat. Kivihiilen louhinta ja kuljetukset kuluttavat energiaa ja aiheuttavat kasvihuonekaasupäästöjä. Osa kivihiilestä on peräisin vuorenhuippulouhoksilta, joiden perustaminen muuttaa vanhoja metsiä ja vehreitä kukkuloita lohduttomaksi autiomaaksi. Tämä maanmuokkaus vapauttaa ilmakehään kasvihuonekaasuja ja tuhoaa puuston ja kasvillisuuden hiilinieluja.

Hiiletön tulevaisuus

Kivihiilten suurten ympäristövaikutusten vuoksi Suomen luonnonsuojeluliitto ja Ekoenergia haluavat Suomen luopuvan kokonaan kivihiilen käyttämisestä vuoteen 2025 mennessä.

Tehdyt toimenpiteet