Yhdyskuntajätteen poltto
Energiakäyttö kolmannella sijalla
Jätelain mukaan ensisijaista on jätteen synnyn ehkäisy. Toisella sijalla on jätteen sisältämän materiaalin hyödyntäminen eli kierrätys. Vasta kolmanneksi tulee jätteen energiakäyttö. Lain mukaan jäte, jota ei voida ennalta ehkäistä eikä hyödyntää materiaalina, voidaan hyödyntää energiana. Suomessa ei ole kuitenkaan tehty vielä riittävästi työtä jätteen synnyn ennaltaehkäisemiseksi. Myöskään kierrätyksen eteen ei ole tehty tarpeeksi. Kaatopaikalle viedään yhä kierrätyskelpoista jätettä.
Energiasaldo miinuksella
Maaöljystä valmistettu muovituote ei ole uusiutuva energianlähde. Jos kotitalouksista kerätyllä muovilla korvataan polttoaineena vaikkapa öljyä, jää energiasaldo rankasti miinuksen puolelle. Näin käy jopa verrattuna neitseellisen öljyn käyttöön. Muovituotteen valmistukseen, jätteen erilliskeräilyyn, kuljetuksiin ja polttokelpoiseksi jalostamiseen kuluu niin paljon energiaa, että siitä vain pieni osa saadaan poltettaessa takaisin. Oikeastaan neitseellisestä uusiutumattomasta luonnonvarasta valmistetun kertakäyttötuotteen oikea vertailukohta on vastaava kestävä tuote ja muut ennalta ehkäisyä edistävät ratkaisut. Kierrätysvaihtoehtokin on olemassa: kompostoituvaan muoviin siirtyminen.
Jätteen synty estettävä
Kerrostalokiinteistön sekajäteastian sisällöstä on nykyisin alle viidennes haitattomasti palavaa eikä kelpaa materiaaliseen hyödyntämiseen. Vaaralliset myrkky- ja raskasmetallipäästöt syntyvät PVC-muoveista, alumiinia sisältävistä pakkauksista sekä raskasmetalleja ja klooria runsaasti sisältävistä aineista. Esimerkiksi ruokasuola sisältää klooria. Polttamista varten pystytettävä ja ylläpidettävä järjestelmä, joka sisältää keräyksen, kuljetuksen, lajittelulaitokset ja polttavan laitoksen lisäinvestoinnit, on kallis, kuluttaa energiaa ja aiheuttaa päästöjä. Sen sijaan tulisi estää jätteen syntyä ja käyttää kierrätyskelvottomien tuotteiden sijaan kierrätys- ja kompostointikelpoisia. Muovipussin sijaan uudelleenkäytettäviä ovat tekstiili- tai paperipussit ja tavallisen muovin sijaan kompostoituva muovi.
Rakennusjätteestä voidaan polttaa käsittelemätön puujäte. Yli puolet rakennuspuujätteestä lienee edelleen käsittelemätöntä. Myös puunjalostusteollisuuden puujätteiden polttamisessa on järkeä niin taloudellisesta kuin ympäristönäkökulmasta.





